8.9.2013

Military weekend


Huhhuh mikä viikonloppu takana! Joka paikka jomottaa ja väsyttää aivan järkyttävän paljon. Mullq on viikonlopun aikana kuitenkin tullut paljon hienoja muistoja, kokemuksia ja kaiken kaikkiaan on nytten jälkeenpäin hyvä mieli! Olen siis viimeisimmät päivät, perjantai aamusta lähtien marssinut ympäriinsä metsässä armeja vaatteet päällä noin 100 muun suomenruotsalais lukiolaisten kanssa eri kouluista. 


Kyseessä oli turvallisuus-kurssi johon kuului mm. kaminateltoissa nukkuminen, suunninstaminen, aamulenkkeily, tahdissa kävely (vasen, vasen, vasen, oikea, vasen... en tuu ikinä saamaan noita "lauluja" päästäni pois). Myös nuotiolla chillaileminen, tulipalo harjoituksia, ensiapua, itsepuolustusta, luonnossa selviytymistä, omat joukkuuet, ihania ihmisä sekä kuri. Punnertamaan joutui aina jos oli yksikin nappi auki taikka kädet taskuissa. Ja se oli ihan sama kuka sen teki, koska kaikki me aina kärsittiin niistä rangaistuksista yhdessä. En kyllä kuitenkaan yhtään kadu sinne menemistä vaikkei armejaan lähtö ehkä ihan mun juttu loppujen lopuksi taitisi ollakkaan.. 

Mun tuleva viikko näyttää olevan niin kiireinen, että saapa nähdä milloin ehdin postailemaan, mutta toivottavasti mahdollisimman pian. :--)

Janica

2 kommenttia: