Nämä pari kuvaa otettiin viime Sunnuntaina kun käytiin ensin Mirandan kanssa ulkona syömässä ja sen jälkeen pidettiin hänen luona leffa ilta, kun molemmilla alko koulu vasta myöhempään.
Oon ollut aika kipee viime aikoina, mutta oon kuitenkin ollut vain yhden päivän koulusta pois. Ellei tää mun aivan järkyttävä flunssa kohta lähde niin pitäisi kyllä ehkä alkaa harkitsemaan lääkärille menemistä.. Mutta sinä päivänä kun olin kipeenä niin sain Skypetettyä Roxyn kanssa monta tuntia, ja vaihdeltua monen kuukauden kuulumisia :--)!
Mulla on kolme koetta ensi viikolla, eikä mulla ole minkäänlaista motivaatio niihin lukemiseen! Vaikka kuinka yritän niin en vaan pysty keskittymään siihen ja tekis mieli tehdä mitä vaan muuta sen sijaan. Jopa seinään tujottelu ja vaatekaapin järjestely on yhtäkkiä kivaa.
Onneksi sain kuitenkin Perjantaina hyvän syyn miksi olla lukematta. Nimittäin vietettiin Karinin 17-vuotis synttäreitä, pienellä porukalla, leffa illan merkeissä Ninnin luona.
Lauantai tuli aloitettua hyvin sluibisti Jonten luona. Minkä jälkeen Roosa tuli piristämään tätä mun ankeeta "kokeisiin lukemista", ja oli mukavaa nähdä taas. Me ollaankin Maaliskuussa menossa yhdessä 30 seconds to mars konserttiin, minne ostettiin liput alku viikosta, so excited, yaay! :--D
Mutta nyt palaan takaisin noitten kirjojen pariin.. Wish me luck!
Janica
Ps. Löydät mut nyt kans bloglovinista! :--)
Jee :D <3
VastaaPoistaEi nyt pitäis tökkii lokakuussa :D
Va e dendä nya choklad av fazer?
Int eden ny, de ba lite ny layout :)
PoistaMiss ya girl <3