31.5.2015

Graduation day


Eilen se kauan odotettu päivä sitten vihdoin koitti, mä nimittäin valmistuin ylioppilaaksi! Päivä oli pitkä, tapahtumarikas ja onnistunut. Päivä alkoi itse lakituksella. Meidän koulumme seremonia oli aivan ihana ja täynnä kauniita musiikki esiintymisiä ja koskettavia puheita. Meinas mullakin tulla tippa linssiin, meidän koulumme on vaan niin paras! Kevätjuhlan jälkeen jäätiin vielä hetkeksi koululle räpsimään vähän yhteiskuvia :-).


Seuraavaksi suunnattiin nopeasti juhlapaikkaan missä kaikki olikin jo laitettu valmiiksi. Ei siis pidetty niitä kotona vaan vuokratulla tilalla, ihan meren äärellä. Sää oli onneksi hyvä niin tarvittiin vain pieni teltta käyttöön eli juhlat pidettiin ihan ulkosalla. Vieraita saapui mukava määrä, ruoka oli hyvää ja kaikilla vaikutti olevan mukavaa.

Illalla meitä odotti hieno illallinen Pörsissä, tänne tuli siis melkein kaikki suomenruotsalaiset ylioppilaat ja oli kivaa nähä niin paljon tuttuja. Illallisen jälkeen lähdettiinkin sitten oman kaveriporukan kanssa jatkoille ja yö sujuikin sitten aika railakkaasti. :-D


Tällainen oli minun ylioppilaspäiväni. Käytiin Janan kanssa myös kuvaamassa mulle ylppäri kuvia Torstaina jotka tulen sitten julkaisemaan teille myöhemmin, niin pääsette silloin myös paremmin näkemään mekkoni. Toivottavasti kuiteskin tykkäsitte tästä postauksesta ja kuvista. :-)

Toivotan onnea myös kaikille muille valmistuneille ja ylioppilaille!

Janica

28.5.2015

My heart sleeps by the sea

Asu:
Farkkutakki: Vero Moda | Hame: Cotton on | Toppi: Spiritstore | Kengät: H&M | Aurinkolasit: Glitter | Kaulakoru: Saatu 

Tehtiin Mirandan kanssa pieni reissu heidän mökillensä Porvooseen, lähdettiin eilen ja palattiin jo tänään takaisin. Saunottiin, otettiin rennosti ja mä myös menin ja heitin mun talviturkin, vesi oli kyllä ihan hirvittävän kylmää! :-D Nähtiin myös aivan henkänsalpaava auringonlasku jota mä innostuin vähän kuvaamaan.. Vaikka reissu oli lyhyt niin oli se kuitenkin onnistunut. :-) Mitäs tykkäätte kuvista ja asusta?


Janica

27.5.2015

Kuvapostaus

Moikka, vihdoinkin ehdin tehdä teille ensimmäisen osan tästä kuvapostauksesta! Kiirettä on pitänyt ja olen juoksenellut paikasta toiseen tässä lähipäivnä ja bloggausta hankaloittaa myös rikkinäinen läppärini (joka on nytten korjaamossa), minkä takia pääsen bloggaamaan vain veljeni koneelta. Mutta turhaa mitään enempää tässä jaaritella, eikun niihin kuviin! :-D

Mitäs tykkäsitte tästä postauksesta? Haluaisitteko nähdä vielä toisenkin osan?

Janica