11.3.2015

The Liebster Award

Sain Sonjalta tällaisen haasteen nimeltä "The liebster award". Haasteen ideana on saada näkyvyyttä blogeille, joilla on alle 1000 lukijaa. Pitää siis vastata 11 kysymykseen ja keksiä sitten 11 uutta kysymystä ja lähettää ne eteenpäin seuraaville haasteen saajille. Oon joskus ennenkin tehnyt vähän samankaltaisen haasteen, mutta eipä se nyt haittaa. :-) Eiköhän aloiteta!


1. Mikä eläin haluaisit olla?
Mä itseasiassa vastasin tähän samaan kysymykseen vähään aikaa sitten mun Q/A vastausvideolla! Ja siinä sanoin, että voisi olla ihan hauskaa jos olisi kirahvi. :-D

2. Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?
En asuu enää kotona, toivonmukaan opiskelen yliopistossa ja mahdollisesti asun toisessa kaupungissa.

3. Mistä haaveilet?
Voi kuulkaas! Mää haaveilen niin monesta asiasta..♥ Tällä hetkellä haaveilen eniten kesän alkamisesta, kun saan heittää kaikki opiskelu kirjat sivuun. Haaveilen myös kesätyöpaikasta ja mahdollisista tulevista ulkomaan matkoista. Jos mietitään vähän pinnalisempia asioita niin gopro kamera, uusi farkkutakki ja jotkut hauskat aurinkolasit ois ihania! Jos katsotaan vähän kaukaisempaan tulevaisuuteen niin haaveilen omasta perheestä ja urasta josta voin olla ylpeä.

4. Mitä pelkäät?
Mä pelkään epäonnistumista, läheisteni puolesta ja karhuja!

5. Millaisia blogeja tykkäät lukea?
Tykkään enimmäkseen lukea lifestyle-tyylisiä blogeja joissa on kuitenkin monipuolinen sisältö. Tykkään blogeista jotka ovat selkeitä ja raikkaita. Kiinnitänkin aina ensimmäisenä huomion kuviin ja ulkoasuun. Mutta tykkään kans kun bloggaaja osaa ja jaksaa kirjoittaa ihan kunnon postauksiakin. On ihanaa kun huomaa sen bloggaajan rakastavan tätä harrastusta ja jaksaa panostaa. 

6. Mitä viittä eri asiaa kaipaat tällä hetkellä?
Lomaa, stressittömyyttä, uusia seikkailuja, kesävaatteita ja ystäviäni jotka asuvat ympäri maailmaa. 


7. Mikä on suurin asia, jonka olet saavuttanut elämässäsi?
Jaa-a.. Tää on oikeesti vaikee kysymys! Enkä kyllä valitettavasti keksi tälle vastausta. :-/

8. Millainen on luottoasukokonaisuutesi?
Musta kellohame, joku kiva toppi, sukkahousut, joku kiva koru ja nilkkurit. Sopii niin arkeen kuin juhlaankin! :-)

9. Mihin maihin haluaisit matkustaa?
Hmm.. tää tulee aina olemaan mulla sellainen "loputon lista",  vaikka kävisin kuinka monessa maassa, niin aina keksisin lisää paikkoja, jonne olisi pakko päästä :-D. Mutta esimerkkinä niin ainakin Usa, Etelä-afrikka, Islanti ja Japani.

10. Jos saisit loppuelämän syödä vain yhtä ruokaa, niin mitä söisit?
No jos sais valita ihan ruoka annoksen, niin metsästäjän leike! Se on mun ikisuosikki, ollut jo ihan lapsesta saakka. (Eli teille ketkä ei tiedä niin, porsaan leike sienikastikkeella ja ranskalaisilla). Joskus pienenä reissussa taisin syödä melkein kokonaisen viikon vain ja ainoastaan tätä samaa annosta :'-D.

11. Millainen olet luoneeltasi?
Olen aika näkyvä persoona ja hyvin sosiaalinen ihminen. Tulen melkein kaikkien kanssa toimeen, en kykene olemaan paikoillani ja mulla on huumorintajua. Mutta olen myös empaattinen, mulla on haaveena pelastaa maailma ja yritän aina parhaani mukaan olla ystävällinen kaikille. Saatan olla myös vähän sellainen hätähousu ja hajamielinen, ketä stressaa liikaa! Mutta muuten oon kyllä rento tyyppi ja saan usein kuulla, että mun kanssa on helppo olla. :-)


Mun kysymykset:

1. Mikä oli ensimmäinen sanasi?
2. Millaisten ihmisten kanssa tulet toimeen?
3. Miten mieluiten vietät vapaa-päiväsi?
4. Mikä on inhokki ruokasi?
5. Osaatko tehdä mitään outoa/epätavallista?
6. Haluaisitko elää ikuisesti? (Motivoi)
7. Oletko aamuvirkku vai iltaihminen?
8. Mitä rakastat bloggaamisessa?
9. Mistä olet ypleä?
10. Millainen olisi unelmiesi mies/nainen?
11. Miten haluaisit viettää eläkepäiväsi?


Kuvat: we  it
Janica

12 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta! ♥ Tätä onkin hauska lähteä kuvittamaan! :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta :) Taidankin tehä tän heti ku ehdin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No problem :-) Hih jee, se oli kyllä kiva tehdä!

      Poista
  3. Lummiko Avaruudessa 5/5 :D

    Nohei mutta tämähän vasta veikeä postaus, mulle taisi joskus vuosi sitten tulla samanlainen vastaan, mutta tehdään toki toinenkin! Täytynee tänään illemmalla pistää jotain Evening Acoustic musaa ja pohtia näitä syvällisiä kyssäreitä! Yay :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho katos katos :---D Hyvä mä!

      Joo no näitä nyt aina vähän tulee ja menee.. Teeppä niin, kuullostaa hyvältä suunnitelmalta ;-)

      Poista
  4. Kiitos haasteesta! Yritän ensiviikon aikana toteuttaa postauksen:D

    VastaaPoista