24.5.2015

A sleepless night


Täällä näytön toisella puolella kirjoittelee hyvin uupunut ihminen. Eilen koitti nimittäin taas se aika vuodesta, kun oli aika juhlia meidän koulun perinteistä "Majfest:iä" (= "Toukokuu bileitä"). Ideana on, että koko koulu juhlii ja viettää yhden yön yhdessä jossain keskellä korpea :-D. Tänä vuonna nämä järjestettiin vikaan kertaan ikinä, koska ensi vuonna meidän koulumme tulee yhdistymään toisen kanssa (tosin en itse tule enää olemaan paikalla). Mikä on tosi surullista koska tämä on ollut todella hauska perinne jo pidemmän ajan..


Tällä kertaa juhlat järjestettiin Pohjalla ja yö sujui iloisissa merkeissä ja hyvässä porukassa. Naurettua ja fiilisteltyä tuli ihan kunnolla ja maisematkin olivat aivan käsittämöttän upeita, oltiin nimittäin ihan meren äärellä. 


Tosin mulle tuli hieman mutkia matkaan koska yhtäkkiä olinkin ilman nukkumapaikkaa, joten päätettiin Roxyn kanssa valvoa koko yö! Siinä me istuttiin verandalla makuupusseihin käärittynä ja koitettiin parhaamme mukaan pysyä lämpimänä kun ulkona oli vain pari astetta.. Meillä oli tosi hauskaa, kun juteltiin kaikesta maan ja taivaan välillä, lauleskeltiin ja ihailtiin auringonnousua. Tässä sen näkee miten seura ratkaisee!  Mutta tällä hetkellä oon kyllä ihan nukahtamis pisteessä kun en vieläkään ole mennyt nukkumaan, joten taidankin mennä tästä lepäilemään.. 


Janica

8 kommenttia:

  1. Näyttää ja kuullostaa hauskalta illalta! :D Ihanan hyväntuulisia kuviakin :)

    VastaaPoista
  2. en kestä sun hymykuoppia, niin ihanat!! ♥ :) ja muutenki näyttää et teil oli tosi hauskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voiii ihana kiitos! ♥ Ja joo niin olikin :-)

      Poista
  3. Hei! Pääsit mun linkitä blogisi -postauksen top 5:een! :) Postauksen voit halutessas tsekata täältä: http://sonjatuuliak.blogspot.fi/2015/05/linkita-blogisi-top-5.html

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia :) näkee että on oikeesti ollu hauskaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla että tunnelma välittyy kuvien kautta :-)

      Poista