30.6.2015

Twenty questions and answers

Sain kaksi uutta Liebester Awardia Saaralta ja Millalta, olen tehnyt tämän ennenkin, joten en aio enää keksiä uusia kysymyksiä tai haastaa muita mukaan, mutta päätin nyt kuiteskin vastata näihin kysymyksiin. :-)


1. Mikä on parasta kesässä?
No esimerkiksi lämpimämmät säät, se miten tapahtumarikasta kesäaika on, yleensä on edes jonkin sorttista lomaa ja miten valoisaa on ympäri vuorokauden.

2. Kuinka kauan olet blogannut?
Tätä blogia olen pitänyt nyt 2-vuotta (wow!) ja ennen sitä mulla oli myös vaihtariblogi jota pidin puolitoista vuotta.

3. Mikä on paras kirja jonka olet lukenut?
Tää on ihan liian mahdoton kysymys!! :-D Niitä löytyy niin monta, mutta esimerkiksi kaikkien rakastama Harry Potter. 

4. Mitä olet harrastanut elämäsi aikana?
Ratsastusta, cheerleadingia, telinevoimistelua, kuntosalilla käyntiä, ryhmäliikuntatunteja, näyttelemistä, valokuvausta, bloggausta, taitoluistelua, tanssia ja käsipalloa.

5. Paras vuoden aika? Miksi?
Varmaankin kesä edellä mainituista syistä :-)


6. Paras elokuva jonka olet nähnyt?
Tässä on sama ongelma kuin parhaan kirjan valitsemisessa, miten kukaan voi ikinä päättää kaikista maailman elokuvista, että mikä on niistä se kaikista parhain! Eniten tykkään kuitenkin sellaisista vähän "mindfuck" leffoista!

7. Kauan olet valokuvannut?
Siitä asti kunnes mulle on annettu lapsena kamera käteen, eli hyvin kauan. :-D

8. Lemppari vaate tällä hetkellä?
Kaikki kesävaatteet! 

9. Missä maissa olet käynyt?
Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Iso-Britannia, Irlanti, Viro, Belgia, Alankomaat, Saksa, Ranska, Puola, Italia, Sveitsi, Espanja, Cypros, Kreikka, Bulgaria, Turkki, Luxenburg, Venäjä, Latvia, Liettua, Kroatia, Albania, Itävalta, Australia, Uusi-seelanti, Kiina, Taiwan, Singapore, Egypti, Mexico ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat. Yhteensä jo 34 eri maata! :-)

10. Kenet julkkiksista haluaisit tavata?
Hmm.. Eniten mua melkein kiinnostais tavata mun suosikki youtubereitä, kuten Caspar Leen ja Joey Graceffan.


11. Mikä on lempipaikkasi?
Ei se paikka mulle niin tärkeä ole, vaan seura! 

12. Ketä ihaliet?
Ihailen ihmisiä jotka saavuttavat unelmansa, ovat hyväsydämmisiä ja sellaisia ketä uskaltaa olla oma itsensä. Mulla ei ole ketään tiettyä henkilöä ketä ihalisin. 

13. Mitä tykkäät valokuvata?
Kaikkea kaunista, ihmisiä, luontoa ja hetkiä ym. 

14. Kuvaile parasta ystävääsi kolmella sanalla
Hauska, aito ja diiva. :-D

15. Kuka on lempi bloggaajasi?
Taas jälleen tällainen johon en osaa vastata, kaikki blogit joita luen on hyviä!

16. Lempi ruoka?
Metsästäjänleike. 

17. Minkälaisesta tyylistä tykkäät?
Hmm, mitäköhän tällä tyylillä nyt meinataan? Jos puhutaan vaatteista niin mulla itselläni ei ainakaann ole mitään sellaista tiettyä tyyliä, pukeudun aina fiiliksen mukaan.

18. Noloin asia mitä on tapahtunut?
Mulle sattuu ja tapahtuu niin paljon noloja asioita etten osaa enää oikein nolostua mistäkään. :'-D

19. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
Vaihtoon lähteminen.

20. Oudoin ruoka mitä olet syönyt? 
Oon kyllä syönyt aika paljonkin outoja ruokia, mm. kengurua, naudan kieltä ja justiinsa juhannuksena maistoin kanan sydäntä! :-D

Janica

6 kommenttia:

  1. Wow ootpas sä reissaillu paljon!? Miten oot ees ehtinyt käydä noin monessa eri paikassa..? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan pienestä asti reissaillu paljon perheeni kanssa ja nykysinkin mulla menee suurin osa rahoistani säästöön matkoja varten :-)

      Poista
  2. Olet ehtinyt harrastaa vaikka mitä!:) Kiva postaus<3

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo onhan sitä tultu kokeiltuu vähän kaikenlaista! Kiitos :-)

      Poista
  3. Tosi kiva postaus. :3 Oot kyl saanu matkustella tosi paljon! :O Oon ihan kade kun en oo oikeen missää ulkomailla päässy käymään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Joo no onhan sitä sitä tullut käytyä vähän siellä sun täällä! Älä huoli, kyllä sä vielä ehdit käydä vaikka missä ;-)

      Poista