Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nature. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nature. Näytä kaikki tekstit

22.1.2016

Let us love winter

Vietin viime viikonlopun Helsingissä ja sunnuntaiaamuna oli vaan niin kaunis sää, että oli pakko nappasta kameran mukaan ja lähteä kävelylle. Päädyin merenrannalle ja onnekseni vesi oli jäätynyt niin pääsi jäälle kävelemään. Oli kyllä uskomattoman hienon näköistä ulkona! Aurinko paistoi ja ihailin niitä maisemia vaikka kuinka kauan, enkä millää olisi malttanut mennä takaisin sisälle.

Mä en tiedä miksi, mutta olen nauttinut näistä pakkassäistä ja lumesta jotenkin erityisen paljon tänä vuonna. Vaikka en ole moneen vuoteen oikein pitänyt talvesta, päinvastoin. Onko kenelläkään teistä käynyt näin? Mitäs tykkäätte kuvista?

Janica

26.12.2015

Malta - Part II

Asu: 
Mekko: H&M | Kengät: Saatu | Takki: Terranova


Tässä on vielä toinen ja viimeinen osa meidän Maltan reissustamme. Oltiin neljäs, viides ja kuudes päivä kiertelemässä niin etelä-ja pohoisosat pääsaaresta ja käytiin myös Gozossa joka on Maltaan kuuluva pienempi saari. Käytiin esimerkiksi akvaariossa ja luolissa vene-ajelulla. Nähtiin kauniita kaupunkeja, kivimuodostelmia ja rantoja. Malta on kyllä niin kaunis maa!  Seitsemäntenä päivänä olikin sitten valitettavasti aika palata takaisin kotiin.. Tuli muuten reissun aikana vähän shoppailtua, joten esittelen teille mun ostossaaliin sitten jossakin vaiheessa. :-)

Janica 

Ps. Olen mun isovanhempien luona ja täällä on jostain syystä todella hidas internet yhteys.. Tämän postauksen kuvia latasin oikeasti monta tuntia..!

8.9.2015

Summer 2015 - Video


Siis mihin kesä hujahti? Vastahan se alkoi ja nyt eletään jo Syyskuuta? Vaikka tuntuu siltä kuin kesä olisi vain liitänyt ohi, niin kyllä mä ihan hirveästi kaikkea ehdin tehdä ja sain ruksattua melkein kaikki rastit mun Summer bucket - listiltä (click!). Kävin mm. Bulgariassa, roadtripilla, Ruisrokissa, uin paljon, vietin juhannuksen messilässä, juhlin, sain kesätöitä, vietin aikaa ystävien kanssa, meillä oli monen monta picnickiä ja paljon muuta! Kesä 2015 oli mielestäni hyvin onnistunut, vaikka välillä oli vähän liikaakin stressiä ja tekemistä kun piti myös saada kaikki kuntoon syksyä varten. Tässä oiskin nyt sitten vielä yksi fiilistely video kesältä.  Olen itse tosi tyytyväinen videoon, toivottavasti tekin tykkäätte. Muistakaa laittaa HD-laatu ja katsoa ihan loppuun saakka! :-)



Janica

21.8.2015

A summery weekend


Viime viikonloppu tuli vietettyä Turun saaristossa ja pääosin sellaisella saarella kuin Nötö, jossa meidän tuttavilla on mökki. Saari sijaitsi oikeesti tosi kaukana maankamaralta ja siellä ei edes ollut autoteitä, mutta se oli tosi söpö ja viihtyisä.

Sinne päästäkseen piti kulkuea kahdella eri laivalla ja ajaakkin jonkin verran, onneksi takastulo matkalla päästiin vähän nopeammin pikaveneellä.


En kyllä itse koskaan pystyisi esim. asumaan jossain tuollaisessa paikassa. Tykkään menosta ja hälinästä liikaa. :-D No mutta viikonloppu oli kuitenkin hyvin onnistunut ja kuulema säitten puolesta paras mitä siellä on koko kesänä ollut! Veneiltiin, uitiin, syötiin hyvää ruokaa ja sen sellaista. :-) Kaiken kaikkiaan oli jotenkin todella kesäinen ja ihana viikonloppu!

Janica