13.1.2014

Hong Kong

Tää oli kaupunki johon rakastuin täysin! Viettiin aika monta yötä Hong Kongissa ja oli kyllä todella upea paikka, niinkin ihana että voisin jopa harkita muuttamista sinne pariksi vuodeksi joskus tulevaisuudessani :-) Kaikkialla oli siistiä, ihmiset olivat hyvin ystävällisiä, ruoka oli aivan taivaallisen hyvää, shoppailemiseen kaupunki oli hyvin idyllinen ja kaiken kaikkiaan todella kaunis paikka.
Nähtävyyksiä ja tekemistä oli paljon ja joistakin paikoista teen sitten myöhemmin ihan oman postauksen. Mutta kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, eikö niin? Elikkä tässä teille sitten niitä sanoja oiskin parikymmentä tuhatta..

Janica

New years eve


Uuden vuoden aattona me saavuttiin Hong kongiin ja meidän kolmannelle hotellille. Joka oli oikeasti aivan upee. Meidän huone oli valtava, meillä oli upea näköala ja siellä oli todella kodikas. Siinä alko jo vähän tottumaan siihen kun pääsi aina iltaisin omaan poreammeeseen rentoutumaan..:-D
Me päätettiin viettää aatto ihan hotellilla yhdessä buffé ravintolassa. Ja se kyllä voitti ruotsin laivan ihan 6-0. Ruokaa oli ihan laidasta laitaan, eri puolilta maapalloa. Ja syötiin molemmat itsemme äitin kanssa ihan ähky kuntoon.. Oli hauskaa kun saatiin paikan päältä myös erinlaisia juhla härvelitä sekä hatut. Päästiin myös kans kaikki ulos katselemaan ilotulituksia ja juhlistettiin vuoden vaihtumista muitten hotelli vieraitten kanssa. Ei valittamista!

Janica

10.1.2014

Taiwan


Seuraavat kaksi yötä tuli vietettyä ihan toisessa maassa minne me äitin kanssa lennettiin. Eli Taiwanin pääkaupungissa Taipiessa. Taiwan oli tosi erillainen paikka verrattuna niihin paikkoihin missä mä olen ennen ollut, mutta tykkäsin kuitenkin paljon! Vaikka välillä oli kyllä vähän vaikeaa löytää esim. mitään paikkoja missä syödä, kun missään ei ollut ruokalistoja englanniksi.. Nii kiva siitä sitten lähteä arvailemaan että mitä suuhunsa oikein laittaa. Mutta muuten kaikki maassa toimi mielestäni hyvin! Kuljettiin metroilla paikasta toiseen, joita oli helppo käyttää ja kaikkialla oli siistiä ja huomasi että tämä maa on todellakkin meitä edellä teknologiassa. Meidän vessanpöntössäkin oli ihan hirveä määrä nappeja mitä painella.. Hauska kommelus oli myös se kun ei meinattu löytää meidän hotelliamme niin kysyttiin poliisilta neuvoa joka sitten pisti meidät taksin kyytiin. :--D


Käytiin siellä ollessamme mm. Yömarkkinoilla, Longshan temppelissä, kuumilla lähteillä ja maailman toisimmaksi korkeimmassa talossa, Taipei 101:issa. Ja sinne päästäkseen piti kulkea maailman nopeimmalla hissillä! (Kulki parhaimillaan jopa yli 1000km/h, uskokaa tai älkää!)


Janica

9.1.2014

Lantau

Tässä on ensimmäinen postaus matkastamme! Olen vähän myöhässä tän kanssa kun ei ole ollut aikaa ja kotiin tullessani oon ollut niin väsynyt että oon mennyt aikasin pehkuihin. Noh, paremmin myöhään kuin ei milloinkaan..

Lantaussa vietettiin ensimmäiset kaksi yötä. Yövyttiin lentokentän hotellissa, joka oli mun mielestä vähän kolkko vaikka olikin viiden tähden hotelli.. Noh mutta tämä siis sijaitsi Lantaussa joka on yksi monista saarista Hong Kongissa. Pitkän lennon jälkeen ei ensimmäisenä päivänä jaksettu paljoa muuta tehdä kuin lähteä ulos syömään ja drinksuille. Sen verran väsytti että aikasin mentiin pehkuihin.


Mutta tokana päivänä otettiin "hissi" Nong Pingiin, minne mentäessä oli aivan huikeat maisemat. Ja paikan päällä nähtiin hyvin kuuluisa, valtava Buddha patsas. Samaisessa paikassa oli myös vähän muitankin nähtävyyksiä. Ja oli kyllä todella upeaa! Hassua oli kun yhtäkkiä siellä kävellessämme vastaan juoksi lauma lehmiä ja koiria...:--D Noh niitä sitten vähän taputeltiin ja jatkettiin vähän huvittuneina matkaa. Vaikka jonot sinne pääsemiseen ja takaisin olivat pitkät, niin kyllä kannatti ja suosittelen täällä käymistä jos vain koskaan siellä päin maailmaa satutte olemaan!

Janica

7.1.2014

Good bye 2013

Tääl taas! Selvittiin hengissä reissusta ja monta postausta siihen liittyen on tulossa mutta ennen sitä katsotaanpas mitä kaikkea viime vuoteen sisältyi!

Vuosi 2013 oli varmaankin paras vuosi elämässäni tähän mennessä. Paljon ehti tapahtua vaikka hujahtikin ohi aivan hetkessä. Tuntuu oudolta että siitä olisi jo yli vuosi aikaa siitä kun katselin ilotulituksia Sydneyssä, veneessä skoolaten. Tähän vuoteen siältyy niin paljon muistoja, oli se sentään sen verran tapahtuma rikas. Tutustuin paljon uusiin ihmisiin, reissailin ympäri maailmaa, juhlin kuin viimeistä päivää, nautin pienistä elämän iloista, kävin musiikki festareilla, sanoin hyvästit toiselle elämälleni, tavoitin täysikäisyyteni ja paljon muuta! Tässä vähän katsausta koko vuodesta:



Tammikuu:
Kesäloma ja ihana Australian lämpö ♥ Upeat rannikot  Paljon Sydneyssä pyörimistä Jenolan luolat  Uusi kissanpentu ♥ Rusketusta ♥ Vesihiihto  Ratsastamista meren äärellä, hiekkarannalla 


Helmikuu:
♥ Elämäni kuumin päivä, 49astetta  Takaisin koulun penkille ♥ Puhuin suomea ensimmäistä kertaa kasvotusten 8,5 kuukauden jälkeen  Soundwave musiikki festarit  Uima-karnevaalit  Juhlimista 


Maaliskuuhu:
♥ Pääsiäinen  Paljon hevostelua  Kotona löhöily  Shoppaileminen ♥ Söpöissä kahviloissa käyminen♥  Good life musiikki festarit ♥ 



Helmikuu:
♥ Outback-safari reissu   Alice Springs ♥ Matelijat  Mahtavia ihmisiä  Tuli kiivettyä Kings Canyon  Lensin helikopterilla (ilman ovia)  The great ocean road ♥ Cooper peedy  Uluru ♥  Melbourne ♥  Yöpymistä vankilassa  Drag queen show 



Toukokuu:
♥ Viimeinen kokonainen kuukausi Australiassa ♥ Akvaario  Luna parki  Watson Bay  The modern gallery  The chinese garden of friendship ♥ Imax  Other exchange students  Goodbye dinner ♥ Last day of school ♥ Urheilu karnevaalit 


Kesäkuu:
♥ Good bye Australia and hello Finland ♥ Melkein jäätiin koneesta Singaporessa  Suomen kesä  Perinteinen juhannus Messilässä ♥ The blindfolded makeup challenge ♥ Nugetteja keskellä yötä, narikantorilla ♥ Tyttöjen ilta ♥ Paljusta nauttimista ♥ Jälleen näkemisiä ♥ Hyvästejä ♥ Naurua ♥ Kyyneleitä ♥ Bulgarian reissu ♥ Linnanmäki ♥ Mansikoita ♥ Porvoo ♥ Ystäviä 


Heinäkuu:
♥ Roadtrip ♥ Tane and the boys ♥ Powerpark ♥ Tuuri ♥ Tampere  Jäätelöä ♥ Isosena rippileirillä  Puolan matka ♥ Roxy lähti vaihtoon  Kaveri porukan kanssa reissuun Italiaan ja Sveitsiin ♥ Once in a life time yö Milanossa ♥ Jälleennäkemisiä Italiassa ♥ Benji hyppy!!! 



Elokuu:
♥ Sveitsistä nauttimista parhaassa seurassa ♥ Hanko  Uusia upeita ihmisä uudesa vuosiryhmässäni  Weekend festivaal ♥ Hauskin leffailta ikinä ♥ Nasutus ♥ Illanistujaisia ♥ Hyvien säitten jatkuminen 



Syyskuu:
♥ Pg-konventen bileet ♥ Yllättävän lämmintä ♥ Sts:än vaihtari tapaaminen ♥ Koala tuli Oulusta viikonlopuksi käymään ♥ Veljen konfirmaatio ♥ Yläne ♥ Armeijan turvallisuus kurssi ♥ Aloitin seursutelun Jonten kanssa 



Lokakuu
♥ Kaunis ruska ♥ Lytsyn yllätys bileet ♥ Monet synttärit ja erinlaisia juhlia ♥ Grillausta ulkona viimeistä kertaa ♥ Ruoka messut ♥ Leffa iltoja ♥ Syysloma ♥ Kaveriporukan kanssa reissu Messilään ♥ Ensi lumi 



Marraskuu:
♥ Lontoo ♥ Terveellinen tyttöjen ilta ♥ Fazer kahvilan brunssi ♥ Pg Halloween ♥ Jacopo tuli Italiasta käymään ♥ Illanistujaisia ♥ Synttäreitteni viettoa  Duck pond keikka ♥ 


Joulukuu
♥ Ensimmäinen päivä saavutin täysi ikäisyyden! ♥ Lindan ja Empun synttärit ♥ Joululahja stressiä  Pikku joulut ♥ Helsinging yö elämää ♥ Limusiinillä ajo! ♥ Leffa iltoja  Turku  Joulu ♥ Sukujuhlat ♥ Loma ♥ Hongkongiin lähtö ♥ Lantau ♥ Big buddha ♥ Taiwanissa käyminen ♥ Ulkomailla tämäkin vuosi päättyi ♥ 


Bring it on 2014!
Janica