18.4.2014

Good Friday


Vähän räpsyjä tältä päivältä! :-)
Janica

17.4.2014

This and that

Taas vierähtänyt tovi siitä kun viimeksi kerroin kuulumiset! Elikkä mulle kuuluu siis ihan hyvää. Meillä alkoi jo tänään pääsiäisloma koska vietetiin keskiviikko-ilta koululla, katsellen elokuvia, joka on jokavuotinen perinne koulussamme. Siinä keskiyön aikoihin päästiinkin sitten lähtemään ja päätettiin pienellä tyttöporukalla vietää yö Thelmalla. Siinä menikin sitten parisen tuntia vain rupatellessa, dippailen kasviksia. Aamulla meillä olikin sitten aivan ihanaa aamupalaa kun tehtiin banaanilättyjä, jotka oli kaiken kukkuraksi vielä terveellisiä, nam! Keskiiviikkona kävin myös kehoanalyysissa ja olen hyvinkin tyytyväinen tuloksiini! :-)


Olen käynyt tässä viimeaikoina myös kahdesti elokuvissa. Viime viikon Torstaina oltiin tupla-treffeillä Seban ja Karinin kanssa katsomassa Miyasakin viimeinen elokuva, Tuuli Nousee ja Sunnuntaina nähtiin Lauran kanssa Rio2. Pidin kyllä molemmista elokuvista!


Käytiin viimeperjantaina myös Kampissa syömässä kiinalaisessa ravintolassa ja ai että oli hyvää pitkästä aikaan. Vielä parempaa siitä teki mahtava seura. Amarillossakin tuli juhlittua viime Lauantaina hyvien ystävien seurassa ja oli todella hauskaa!


Niin ja hei yks huikee juttu vielä! Minä ja Emppu varattiin maanantaina matka Ibizaan!! Minne oltaisiin lähdössa Elokuussa. Olen niin innoissani ja hyvinkin jännittynyt että miten me tullaan pysymään hengissä :-D. Ibiza kun ei ole rauhallisuudestaan kuuluisa...

Janica

14.4.2014

The alphabet challenge

Halusin itsekkin tehä tämän, "elämäni aakkoset" haasteen! Toivottavasti tykkäätte ja oon muuten aika ylpeä siitä että keksin ihan jokaiselle kirjaimelle jotakin :-D. Eli tässä ne nyt sit tulee:

A: Australia - maa missä tuli vietettyä vaihtovuoteni. Straya mate 

Asenne - oikea asenne on kaiken A ja O.


B: Blogit ja bloggaus - Bloggauksesta on tullut minulle hyvinkin tärkeä harrastus. Myös muitten ihmisten blogien luku on koukuttavaa!

C: Chillailu - Aikaa jota me kaikki tarvitsemme!

D: Dyslexia - Minulla todettiin ala-asteella dyslexia. Vaikka olen siitä jo aika hyvin alkanut pääsemään ylitse.

E: Elokuvat - Käyn aika usein elokuvissa, leffa-iltoja tulee ja menee koko ajan ja muutenkin elokuvien äärellä tulee vietettyä ihan mukavasti aikaa.


F: Fiilis - teen aika paljonkin päätöksiä elämässäni fiiliksen pohjalta.

Festarit (+ konsertit) - Aivan parasta!


G: Girly-thin- Tyttöjen illat, shoppailu, vaatteet, kosemtiikka..

H: Hyvinvointi - On minulle tärkeä asia. Treenaan 5-6krt viikossa, syön terveellisesti ja koitan myös nukkua hyvin. 

Huumorii - Olen mielestäni aika humoristinen ja saan usein muut ihmiset naurmaan. Enkä myöskään ota kaikkea liian vakavasti.

Huvipuistot - En tule ikinä kyllästymään huvipuistoihin!


I: Internet - Noh mitäs tähän enää lisämään :---D

J: Janica - Eli oma nimeni!

Jonte - Poikaystäväni nimi.

Juhliminen - Tätä tulee harrastettua aika paljon, melkeinpä vähän liikaakin. Aina on syytä juhlaan!


K: Kissat, Kaisa ja Konsta! - Maailman ihanimpia otuksia. Ehkä musta sitten joskus vanhana tulee hullu kissa nainen, hahah.

L: Lomat - Mitä tekisin ilman lomaa? Silloinhan sitä on aikaa "elää".

Lätkä - Olen aika himo penkkiurheilija lätkän suhteen ;-). 

M: Matkusteleminen - Yksi elämäni suurimmista intohimoistani. Haluan nähdä koko maailman.

Musiikki - En pystyisi elämään ilman musiikkia.


N: Nauraminen - On elämän suola!

Nikon - Kamerat.

Näytteleminen On jotain mitä rakastan. Siksi musta olikin hauskaa että koulussa alkoi tässä jaksossa drama-kurssi!

O: Onni - Eihän tähän kauheasti voi lisätä. 

P: Perhe - He jotka saavat sinut raivon partaalle mutta keitä ilman ett voisi elää.


Q: Quotes - Pienet sanan pätkät voi hyvinkin kuvailla omia mielipiteitä ja fiiliksiä.

R: Rakkaus.

S: Salmiakki jäätelö - Nami!


T: Tölö-specialiseringsgymnasium - Eli kouluni. Antanut elämälleni niin paljon. Yksi parhammistä päätöksistäni ikinä.

Topsu Paras ystäväni!

U: Uskallus - Olen kyllä aina ollut mielestäni rohkea ihminen. Haluaisin päästä kokeilemaan vaikka mitä extreme-juttuja. Haluaisin esimerkiksi joku päviä hypätä laskuvarjolla lentokoneesta! Benjiä olenkin jo kokeillut ;-) Esiintyminenkin onnistuu sen isoimmitta ongelmitta.

Unelmat - Niitä mulla on vähän liikaakin! 


V: Valokuvaus - Kamerani kulkee mukanani melkein aina. Se on mulle melkein kuin ruumiinosa. 

Viikonloput - Niitähän me kaikki odotellaan.

W: Wanhojen tanssit - Oli yksi elämäni parhaista päivistä.

X: Xylitoli-purukumi - Purkkaa tulee jynssättyä ihan mukavasti.

Y: Ystävät Ystävä piirini on laaja, ja sieltä löytyy ihmisiä ihan laidasta laitaan. Mutten vaihtaisi pois ketään mistään hinnasta.


Z: Zumba - Tekee hyvää niin fyysisesti kuin psyykkisestikkin.

Å: Suomenruotsalaisuuteni. 

Ä: Äänekäs - En ole kyllä koskaan ollut siitä hiljaisimmista päästä.

Ö: Örveltäminen - Pitäähän sitä ihmisen joskus vähän irrotella, haha!

Janica

7.4.2014

A weekend away


Viikonloppu sujui ihanan rauhallisissa tunnelmissa Jonten mökillä, missä hänen koko perheensäkkin ja sisarustenkin kumppanit olivat koolla! Mökki sijaitsi lähellä Tammisaarta, keskellä peltoa :-D Hahah, no mut mulla oli ainakin tosi kiva viikonloppu. Sai vihdoinkin ottaa vähän lunkimmin ja nauttia hyvästä seurasta. Viikonlopun aikana kateltiin Game of thronesia, leffoja heidän omassa "leffa-teatterissaan", käytiin kaupungilla, syötiin hyvää ruokaa, pelailtiin Trivial pursuitia ja sen sellaista. Tuli jo melkein vähän kesäinenkin fiilis kun aurinkokin paistoi niin mukavasti Perjantaina ja Lauantaina. Noh eihän siihen kesään onneksi ole enää pitkä aika!


Janica

4.4.2014

Animal testing - Video project



Heippa! Tässä siis olisi nytten tämä meidän videomme, minkä minä, Ellen ja Line tehtiin koulussa (Humanekologiassa). Meillä oli siis toisaan vain kaksi viikkoa aikaa ja silloin oli myöskin kaikki koeviikot käynnissä. Joten tuli kyllä aika kiire tän tekemisen kanssa.. Kiitokset myös Empulle joka suostu toimimaan meidän maillinamme! Pieniä asioita oisi ehä vielä voinut parannella mutta olen mä kuitenkin ihan tyytyväinen tähän lopputlokseen. Katsokaa ja kertokaa mielipiteenne, niin videosta kuin aiheestakin. Herättikö se teissä minkäänlaisa tunteita yms?


Janica

3.4.2014

Exam week


Koeviikko ja muutkin koulutehtävät alkaavat olemaan ohitse ja ehdin vihdoin täällä bloginkin puolella pistäytymään. Enää yksi pieni esitelmä huomenna (jonka mä täälläkin ehkä julkaisen) ja sen jälkeen alkaa ihana odotettu viikonloppu! Joilloin olenkin lähdössä Jonten mökille.



Mun lähipäivät onkin aika pitkälti mennyt kouluhommien, töitten ja treenailujen parissa. Mutta onhan tähän  ihan mukaviakin asioita mahtunut. 


Viime Lauantaina oli ensiks Jonten siskon 22-vuotis synttäri juhlat ja oltuamme siellä parisen tuntia niin olikin sitten aika lähteä Pg-Wobble bileisiin! Muuten ilta/yö meni ihan hyvin paitsi että Jonte satutti jalkansa niin jouduinkin sitten puoliksi kantamaan hänet kotiin..


Tiistaina oli aprillipäivä, mutten tänä vuonna valitettavasti saanut mitään kepposia aikaiseksi. Hsl:lä oli kyllä ainakin hauskaa, kun olivat sekoittaneet kaikki metrotaulujen ajat... Välillä näytti että seuraavaan metroon olisi monta tuntia ja joskus ei tiennyt että mihinkäs metroon sitä nyt oikein astuikaan..haha. Samna päivänä oli myökins kakkosluokkalaisten musiikki konsertti. Mikä oli kyllä oikeasti aivan mahtava! Väsäsin sieltä pienen videonkin pienistä musiikki pätkistä, niin että tekin kuulisitte miten upealta kuullosti.


Mä ja Miranda muuten varattiin viikon aikana matka Barceloonaan!! Minne lähdetään 7-11.5, oon niin innoissani! :-D



Janica