24.5.2015

A sleepless night


Täällä näytön toisella puolella kirjoittelee hyvin uupunut ihminen. Eilen koitti nimittäin taas se aika vuodesta, kun oli aika juhlia meidän koulun perinteistä "Majfest:iä" (= "Toukokuu bileitä"). Ideana on, että koko koulu juhlii ja viettää yhden yön yhdessä jossain keskellä korpea :-D. Tänä vuonna nämä järjestettiin vikaan kertaan ikinä, koska ensi vuonna meidän koulumme tulee yhdistymään toisen kanssa (tosin en itse tule enää olemaan paikalla). Mikä on tosi surullista koska tämä on ollut todella hauska perinne jo pidemmän ajan..


Tällä kertaa juhlat järjestettiin Pohjalla ja yö sujui iloisissa merkeissä ja hyvässä porukassa. Naurettua ja fiilisteltyä tuli ihan kunnolla ja maisematkin olivat aivan käsittämöttän upeita, oltiin nimittäin ihan meren äärellä. 


Tosin mulle tuli hieman mutkia matkaan koska yhtäkkiä olinkin ilman nukkumapaikkaa, joten päätettiin Roxyn kanssa valvoa koko yö! Siinä me istuttiin verandalla makuupusseihin käärittynä ja koitettiin parhaamme mukaan pysyä lämpimänä kun ulkona oli vain pari astetta.. Meillä oli tosi hauskaa, kun juteltiin kaikesta maan ja taivaan välillä, lauleskeltiin ja ihailtiin auringonnousua. Tässä sen näkee miten seura ratkaisee!  Mutta tällä hetkellä oon kyllä ihan nukahtamis pisteessä kun en vieläkään ole mennyt nukkumaan, joten taidankin mennä tästä lepäilemään.. 


Janica

22.5.2015

Shopping is cheaper than a psychiatrist

Outfit:
Takki: House collection | Kengät: Andiamo | Huivi: Saatu | Housut: Bikbok


Eilen pistettiin Mirandan kanssa rahaa palaamaan, kun vietettiin monta tuntia kaupungilla kaupoissa juosten. Oli tosi kiva päivä ja molemmat löydettiin paljon uusia asioita. Oli kivaa kerrankin olla ostoksilla edes vähän isomman budjetin kanssa ja oon kyllä tosi tyytyväinen kaikkeen siihen mitä ostin! Tähän postauksen loppuun laitoinkin kuvia kaikista mun uusista ihanuuksista. Mitäs tykkäätte? Löytyyko mitään suosikkia? :-)

Janica

20.5.2015

Summer bucket list 2015

Pääsykoe on nytten ohi ja mulla alko virallisesti kesä! Aivan mahtava tunne :-) Haluan nauttia kesän kaikista päivistä ihan täysillä, ja ajattelinkin aloittaa sen tekemällä listan asioista joita haluun tehdä tänä kesänä. Eli ei muuta kuin siihen listaan.


Kesällä 2015 mä haluaisin:

- Käydä jollakin festarilla.

- Järjestää kavereitten kesken roadtrip. Ollaan mietitty, et jos ajeltais rannikkoa pitkin, saa nähä miten käy!

- Ottaa ihan valtavasti kuvia ja myös kuvata pieniä videopätkiä, joista voin sitten koota pidemmän videon kesän jälkeen.

- Käydä ulkomailla. Ainakin jollekkin reissulle on pakko päästä!

- Viettää ihana juhannus Messilässä.


- Mökkeillä paljon ja järjestää mökkibileet.

- Käydä jollakin vähän isommalla kirpparilla.

- Viettää paljon aikaa rannalla ja uiden. Maauimalassakin olisi kiva käydä.

- Kiertää Helsingin keskustan kaikki hyvät terde paikat. Tämä me jo tänään aloitettiinkin Mirandan kanssa kokeen jälkeen! Oli kyllä ihana ja rento alko kesälle, aurinkokin paistoi mukavasti :-).

- Juhlia paljon!


- Käysä kissakahvillassa

- Tehdä reissu Turkuun.

- Piirtää liiduilla joku hieno taideoteos kadulle, niinkuin aina lapsena tehtiin. :-D

- Järjestää iso vesisota. :-D

- Leikkiä piilosta Ikeassa.


- Käydä useasti picnicillä.

- Osallistua taas tänä vuonna kaljakelluntaan!

- Käydä jossakin kylpylässä rentoutumassa.

- Grillata vaahtokarkkeja nuotion äärellä.

- Käydö Hanko regatalla


Tällaisia kesäsuunnitelmia mulla olisi siis luvassa. Mitä te odotatte tulevalta kesältä? Mitä tykkäsitte tästä postauksesta ja kuvista? :-)

Janica

15.5.2015

Friends are the family we choose


Eilen pidin pienen tauon kaikesta pänttäämisestä ja suuntasin Janan luokse viettämään hänen syntymäpäiväänsä. Oli ihana ilta, vaikken jatkoille päässytkään. Grillatti oli kuumana ja porukka mitä parhain! :-) Näistä kuvistakin tuli mielestäni aivan ihania! Mitäs te tykkäätte? Palaankin tästä nyt taas takaisin kirjojeni luo, hyvää viikonloppua kaikille!


Ps. Koska läppärini näyttö on rikki niin bloggaan tällä hetkellä televisio-näyttöä käyttäten, voin vain kuvitella miten hupaisalta näytän :--D.

Janica

11.5.2015

Almost there

Kyllä, olen vielä elossa, vaikka blogin puolella onkin ollut hiljaista. Mikä johtuu siitä, että mulla on ensi viikon keskiviikkona tiedossa pääsykoe! Eli suurin osa ajastani menee lukemiseen. Toivottavasti ymmärrätte!  Oppimista ja lukemista riittää paljon ja vähäisellä vapaa-ajallani en oikein tee mitään bloggaamisen arvoista. Mutta tämän jälkeen pääsen vihdoinkin pitämään vähän lomaa, enää loppurutistus käynnissä. Saa nähdä miten käy. :-D Kävin muuten tänään pienellä kävelyllä ja kuvasin samalla näitä Sakura-puita, jotka on tällä hetkellä niin kauniita ja ihanan vaaleanpunaisia.♥ Mitäs tykkäätte kuvista? Tsemppiä myös kaikille muille ketä on pyrkimässä nyt jatko-opiskelemaan!

Janica

5.5.2015

Happiness is a fresh new haircut


Mun hiukset on ollut tosi huonossa kunnosa jo pidempään aikaan ja vihdoinkin sain itestäni niskasta kiinni ja kävin leikkauttamassa huonot latvat pois. Kävin Stadin aikuisopistossa, jossa kaverini Jani leikkasi nämä. Olen kyllä hyvin tyytyväinen tulokseen ja nää tuntuu  ja näyttää niin paljon paremmalta nyt! Mulla on kans aivan liian usein käynyt niin, että on otettu liian paljon hiuksia pois, mutta onneksi niin ei käynyt tällä kertaa.

Mitäs mieltä te ootte? :-)

Janica