4.5.2014

About my training and eating


Mä olen jo pitkään halunnut tehdä postauksen treenamisestani ja syömisestäni. Aloitin siis nytten alkuvuodesta ihan uuden projektin ja päätin lykätä roskarauat ja herkut sekä aloittaa taas liikkuminen! Tämä ei ole kuitenkaan mikään projekti joka loppuisi heti kesän tullessa, vaan se toivonmukaan jatkuu koko elämäni ajan. Kerron tässä postauksessa vähän omista tavoistani ja annan samalla vähän vinkkejä. Muistakaa että kaikki tekee omalla tavallaan ja nää on nyt suurimmaksi osaksi mun mielipiteitäni ja tottumuksiani! Tästä tuli aika pitkä postaus mutta toivottavasti tästä olisi nyt iloa edes jollekulle. :-)


Treenaminen

Treenaans siis tällä hetkellä 5-6 kertaa viikossa. Teen kaikkea ihan laidasta laitaan; käyn salilla, ryhmäliikuntatuneilla, uin, laskettelen, lenkkeilen jne. Näin ei ainakaan aika käy pitkäksi ja motivaatiokin pysyy korkealla! Haluan nimittäin pitää liikkumisen hauskana puuhana enkä pakkopullana. Suosikkini on kuitenkin noi ryhmäliikuntatunnit. Mä pidän siitä yhteishengestä ja siitä kun on joku vetäjä tsemppaamassa. Suosittelen kovasti! Noita ryhmäliikuntatunteja löytyy myös kivasti paljon erillaisia mistä voikin sitten valita omat suosikkinsa.

Yritän vaihdella niin että saisin jokaista lihasryhmää ainakin kerran viikossa treenattua. Aerobista liikuntaa teen myöskin paljon. Ratsastusta olen harrastanut melkein koko elämäni ajan mutta jouduin lopettamaan sen tässä vähän aikaa sitten kun ei vain aika enää yksinkertaisesti riittäny kaikkeen. Olen aloittanut myös lenkkeilyn ja Elokuussa olisi suunnitelmissa juosta väriestejuoksu ja Helsinki midnight run.

Treenaaminesesta saan aina todella hyvän fiiliksen, ei pelkästään vain fyysisesti mutta myös henkisesti. Pääsen purkaamaan pahaa oloa ja stressiä. Se antaa energiaa ja ihanan onnistumisen tunteen. Mikä tekeekin siitä hyvin koukuttavaa puuhaa!

On möyskin tärkeää muistaa pitää ainakin yksi lepopäivä viikon aikana, vaikka joskus tuntuukin siltä etten malttaisi! Lepopäivä tarvitaan tuloksien saamiseksi ja on tärkeää antaa kehon palautua.  


Syöminen

Ihan ekaksi haluaisin sanoa että jos haluaa hyväkuntoiseksi tai laihduttaa niin ei missään nimessä saa lopettaa syömistä! Myöskin kaikki ns. "super-dieetit" niin kuin esim. hyvinkin suosittu karppaus ei tee kehollesi hyvää ja antaa ehkä nopeita muttei pysyviä tuloksia. Tällaisia dieettejä on hyvin vaikea ylläpitää ja heti kun lopetat tällaisen dieetin niin kaikki kilot mitkä menetit tulee heti takaisin. 

Itse syön 6 kertaa päivässä, noin 2-4 tunnin välein. Kun syö usein niin se kiihdyttää aineenvaihduntaa ja pitää energiatason tasaisena, milloin ei myöskään tule mielitekoja kun ei tarvitse elää nälässä. En syö minkäänlaista roskaruokaa ja kaikki muutkin herkut olen jättänyt pois. Joskus jos minua oikein tekee mieli jotain niin otan pari palaa tummaa suklaata. En myöskään koskaan syö tai napostele mitään näitten ruokailujen välissä. Vältän kovia rasvoja, tuotteita jotka eivät ole täysjyvää ja yritän syödä hyvin proteiini pitoista ruokaa. Kuullostaa ehkä työläältä mutta tämä kaikki on yllättävän helppoa kun siihen tottuu ja tästä kaikesta tulee rutiini!

Pidän kuitenkin kerran viikossa ns. tankkauspäivän jolloin saan ottaa vähän lepsummin. Tankkauspäivä on minulle tärkeää henkisesti, haluan minäkin joskus vähän herkutella. Mutta tankkauspäivä on itseasiassa ihan hyväksikin, se nimittäin kiihdyttää aineenvaihduntaa. Myöskin tämän päivän jälkeen minua ei edes tee mieli syödä mitään epäterveellistä vähään aikaan. :-D


Siinä taisi nyt oli ainakin alkajaisiksi ihan tarpeeksi informaatiota.. Tietysti olisin voinut mennä vielä syvemälle aiheesta. Miten ois, kiinnostaisko teitä jos aina välillä päivittäisin että miten mun treenailut ja syömiset sujut, miten kehityn jne. vai oliko tää nyt ihan hanurista koko postaus? :-D

Janica

6 kommenttia:

  1. olipa hieno postaus, täynnä asiaa :) oon itsekin alkanut treenata nyt hieman enemmän, ja ottanut selvää monista esimerkiksi syömiseen liittyvistä asioista. juurikin tuo säännöllinen syöminen on niin tärkeää, kalorinpoltto pysyy huipussaan eikä ala tehdä mieli mitään turhia herkkuja! treenaamisen ja oikein syömisen avulla ei ole aina pakko laihduttaa tai tehdä sitä ulkonäön takia, itse ainakin haluan olla terve ja hyvävointinen. eihän pieni kiinteytyminen tosin koskaan haittaa ;) mutta hienoja ajatuksia, sulla on selvästi terve suhtautuminen treenaamiseen ja syömiseen!

    http://sadepisaroitaniitynkukkasilla.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni :) Mustakin kaikista tärkeintä on se että voi hyvin!

      Poista
  2. Tosi hyvä ja kiva postaus! Ite oon ihan samoilla linjoilla syömisen kanssa, pitää syädä usein ja terveellisesti. Pitäisi itsekin ehkä monipuolistaa urheilua, koska sali alkaa helposti kyllästyttämään pidemmän päälle.
    http://wonderland--life.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos :) Jepp ei se nälässä eläminen mitään auta.. Joo kannattaa just vaihdella ja tehdä eri lajeja niin ei käy aika pitkäksi!

      Poista
  3. De va bra postaus :)
    o btw ditt skrivande har kehittyy helt sika bra :)

    VastaaPoista