24.1.2015

Healthy breakfast

Eilen mulla oli aamulla vähän enemmän aikaa, niinpä päätin panostaa mun aamupalaan ja tein banaanilettuja ja smoothien. Lopputulokseta tuli todella onnistunut ja sen lisäksi vielä terveellistä ♥. Annos oli myös niin täyttävä ettei sitten vähään aikaan tarvinnut syödä..


Mun smoothien mä laitoin puolikkaan banaanin, vadelmia, Alpro soya vanilja juomaa ja Appelsiinimehua ja kaikki vain blenderiin. En sen kummemmin katellu määriä. Mutta hyvää siitä tuli! :-D En ollut koskaan ennen edes kokeillut tällaista comboa, mutta en onneksi joutunut pettymään. 

Noita banaanilettujen respetejä on monen monta erillaista ja mä itsekkin loihdin vähän oman version ja niistä tuli oikeesti tosi hyviä, suosittelen kokeilmeaan! Päätin nyt jakaa tän teidänkin kanssanne..

Tarvitset:

1 Banaanin
2 Kananmunaa (joista voi poistaa keltuiasietkin jos haluaa)
0,5dl kookosmaitoa
Pari ruokalusikallista kaurahiutaleita
Yksi tee lusikallinen vaniljasokeria/uutetta
Ripaus kanelia ja merisuolaa

Sekoita kaikki aineikset keskenään ja eikun vain paistamaan!

Lettujen seuraksi suosittelen esimerkiksi hedelmiä, marjoja, hunajaa tai luonnon-jugurttia. :-)


Janica

10 kommenttia:

  1. Oon jo pari vuotta suunnitellut blenderin ostoa, mutten koskaan oo saanu aikaiseksi hommata. Tää oli vika tikki, nyt mä käyn sellasen hankkimassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ne on kyllä niin käteviä, että kyllä kannattaa! :-D

      Poista
  2. Voi vitsit kuulostaa hyvältä! Enpäs olekaan koskaan kokeillut kookosmaidon käyttämistä letuissa, kiitos vinkistä! :P

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oikeesti kantsii kokeilla ton kookosmaidon kanssa, siit tulee ihan super hyvää! :-)

      Poista
  3. Tosi herkullisen näkönen aamupala! Yleensä juonkin aamuisin aina smoothieta, mutta noita lettuja pitääkin hei testata! Sisko näistä mulle joskus selitti, mutta unohdin koko jutun, mutta tää ohje kyllä pitää pistää ylös nyt kun taas aiheeseen törmäsin :D Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piristävää kuulla, että tästä oli apua jollekkin. Suosittelen kyllä testaamaan :-) Ja joo noi smoothiet on kyllä parhautta!

      Poista
  4. Näyttää hyvältä! :-) Pitäis itekki testaa joskus noita banaanilettuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne kyllä olikin :-P Siitä vaan testailemaan!

      Poista
  5. Viimeksi tänään aamulla noita tein ja on varmaan yksiä mun lempi aamupaloista!:)
    http://viiviviljaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kyl niin älyttömän hyviä, vois itekki tehä uudestaa täs lähipäivinä! :-)

      Poista